Kylmä ja luminen talvi – Osa 2: Napapyörre hajoaa?

Niin paljon ihmiset tuntuvat kummastelevan näitä kylmiä ja lumisia viime talviamme (ainakin täällä Etelä-Suomessa ja miksei isossa osaa Keski-Eurooppaakin), että tehdäänpä vielä toinen kurkistus siihen, mitä oikein on meneillään. Edellisessä Kylmä ja luminen talvi -kirjoituksessani puhuin ilmiöstä vain outona ”oikkuna”, mutta joulukuisessa AGUn syyskokouksessa tilanteen koko kuva alkoi aueta. Samalla kävi selväksi, että tapahtumat arktisilla alueilla ovat yllättäneet ilmatieteilijätkin.

Hajoaako pohjoinen napapyörre?

Pysyviä sääjärjestelmiä ei planeetallamme montaa ole, mutta oppikirjojen mukaan sellaiseksi voidaan luokitella pohjoinen napapyörre eli maapallon laella sijaitseva matalapaine. Vastaava napapyörre hallitsee toki myös Etelämantereen ilmastoa. Tähän asti pohjoinen napapyörre on tavannut talvisaikaan vallita voimakkaana Jäämeren yllä, mikä on taannut totutun kaltaiset talvet, joissa kaikkein kylmintä on arktisilla alueilla mutta hillitymmät pakkaset täällä hieman eteläisemmillä leveyspiireillä. Nyt tämä kuvio vaikuttaisi kuitenkin olevan murtumassa.

KUVA 1. Pohjoinen pysyvä matalapaine eli napapyörre (violetti / sininen) sellaisena kuin se keskimäärin on esiintynyt joulukuussa aiempina vuosikymmeninä  (1968-1995).

 

AGUn syyskokouksessa San Franciscossa asiaa valotti parissa luennossaan NOAA:n ilmastotutkija James Overland, joka osoitti, että viime vuosina napapyörre on talvisin alkanut ikään kuin hajota – näin maallikkokielellä ilmaistuna. Aivan pohjoiselle napaseudulle on tunkeutunut lämmintä ilmaa, joka on puolestaan pullauttanut kylmät matalapaineen alueet etelämmäksi, poikkeuksellisille paikoille.

 KUVA 2. Matala- ja korkeapaineen alueet pohjoisella pallonpuoliskolla joulukuussa 2009. Pohjoinen napayörre on ”hajonnut”.

 

 

KUVA 3. Pohjoiset matala- ja korkeapaineen alueet helmikuussa 2010. Pohjoisen napapyörteen sijaan pohjoisnavalla vaikuttavat voimakkaat korkeapaineen alueet (punainen / keltainen).

Lämmin Arktis – kylmät mantereet

Mitä tämä uusi tilanne on sitten tarkoittanut käytännössä? Sen James Overlandin AGU-esitelmän nimi ”Warm Arctic – Cold Continents” kertoo hyvin: Jäämeren alue on talvisin aiempaa lämpimämpi ja sitä ympäröivät manneralueet ovat käyneet kylmemmiksi. Erityisen lämmintä on ollut Grönlannin seudulla, kuten joulukuussa 2009 (KUVA 4.)

KUVA 4. Joulukuun 2009 lämpötilojen poikkeamat pohjoisella pallonpuoliskolla verrattuna pitkän aikavälin keskiarvoon (1968-1995).

 

 

 

Uusi tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että kukaan ei tiedä, kuinka pysyvästä ilmiöstä on kyse. Voisiko uusi kuvio jäädä ikään kuin päälle? Tuleeko siitä – ainakin joksikin aikaa – vallitseva? Vai voivatko talvemme lähitulevaisuudessa olla oikeastaan aivan millaisia tahansa – vesikeleistä paukkupakkasiin?

Ilmiön aiheuttajastakaan ei ole vielä mitään varmuutta, mutta Overlandin mukaan todennäköisin syy on viime vuosina nopeaan tahtiin edennyt pysyvän pohjoisen merijään väheneminen. Tämän seurauksena jäättömät merialueet ovat lämmittäneet Arktista voimakkaasti. Toisaalta, myös ilmakehän kaoottisille kytkennöille ja niille kuuluisille ratkaiseville perhosen siiveniskuille, kenties jossain eteläisellä pallonpuoliskolla, Overland varaa oman osansa muutoksessa.

Mitä tapahtuukaan seuraavaksi?

Lämmintä kohti joka tapauksessa kokonaisuudessaan mennään.

Pasi Toiviainen

Kylmä ja luminen talvi – ilmastotutkijat pulassa?

SAN FRANCISCO. Aloitan täten uuden, ikioman blogini Yhdysvaltain Kaliforniasta käsin. Ajatukseni ovat nyt ensi alkuun kuitenkin Koti-Suomessa, missä lähtiessäni reissuun pari päivää sitten ainakin Helsinkiä peitti ennätyspaksu lumipeite ja talvi oli muutenkin etuajassa. Mitäs maapallon lämpenemistä tämä tällainen nyt oikein on?

Tämä ensimmäinen juttuni on oikeastaan omistettu yläasteikäisen poikani historian opettajalle. Poikani mukaan opettaja, persoonallinen ja mukava miekkonen, oli ”opettanut” heille, että nyt kun on näin kylmää ja lumista ilmastotutkijat ovatkin liemessä. Että siis mitään ilmastonmuutosta ei kyllä ole olemassakaan.

Jaahas. Tutkitaanpa.

Lunta pukkaa

Yksi ilmastotieteen perusasioista on, että kun maapallo lämpenee sateet lisääntyvät. Ja koska lämmin ilma sisältää enemmän kosteutta, sitten kun lämpimämmässä maailmassa sataa, sataakin kunnolla. Ylimääräinen kosteus ei tietenkään ilmesty ilmakehään tyhjästä, vaan lämpimämmässä maailmassa myös haihtuminen lisääntyy. Vanhaan tilanteeseen verrattuna vettä ikään kuin siirtyy maaperästä ja valtameristä ilmakehään.

Kaiken kaikkiaan tällä tavoin veden kiertokulku maan ja ilmakehän välillä kiihtyy. Ja tällä taas on vaikutuksensa myös ilmastovyöhykkeisiin ja siihen, miten sateet alueellisesti jakaantuvat. Veden kiihtyvä kiertokulku nimittäin voimistaa ja kasvattaa ilmakehän niin sanottuja soluja, jotka kierrättävät ilmaa pystysuunnassa etelän ja pohjoisen välillä. Lopputuloksena nousevien pystyvirtausten luomat sateiset vyöhykkeet siirtyvät päiväntasaajan molemmin puolin kohti napoja ja toisaalta näiden väliin jäävät kuivat vyöhykkeet laajenevat.

KUVA 1. Ilmakehän pystysuuntaiset kiertoliikkeet.

Ottaen kaiken tämän huomioon, voimmekin turvallisesti todeta, että Suomi sijaitsee juuri sellaisella alueella, jossa sateiden ennustetaan lisääntyvän huomattavasti – ja nimenomaan talvella. Ja talvisin sateet tietysti tulevat alkuun lumena – jota siis voidaan lähivuosina saada runsaastikin – mutta vuosien kuluessa ja maapallon edelleen lämmetessä talvisinkin alkaa lopulta sataa silkkaa vettä.

KUVA 2. Vasemmalla mallinnettu maapallon lämpeneminen ja oikealla vastaavat muutokset sateisuudessa. Sininen väri kertoo sateiden ennustetusta lisääntymisestä. Ylärivillä muutokset talvikuukausina ja alarivillä kesällä. (IPCC, 2007)

Jos joku sattuisi epäilemään edellä kertomani olevan vain pelkkää teoriaa, niin todettakoon myös, että havainnot tukevat kuvailemiani selityksiä. Sateisuus on viime vuosikymmeninä lisääntynyt ympäri maailman, ja erityisen hyvin tämä trendi näkyy meidän pohjoisilla leveysasteillamme.

KUVA 3. Sateiden lisääntyminen pohjoisilla alueilla vuosina 1901-2005 (yksityiskohta laajemmasta kuvasta). (IPCC, 2007)

Kylmää ja kuumaa

Entä sitten kylmyys? Miten se sopii kuvaan?

Ihan hyvin, koska Suomessa koettu kylmyys on paikallista laatua. Keskimäärin maapallo sen sijaan lämpenee. Esimerkiksi vuodesta 2010 on viimeisimpien tietojen perusteella tulossa yksi kaikkien aikojen lämpimimmistä vuosista – mahdollisesti jopa ennätyslämmin. Näin siis siitä huolimatta, että niin tämä talvi kuin viime talvikin olivat Suomessa kylmät.

Tänä talvena esimerkiksi, vaikka Suomessa ja muualla Euroopassa on ollut poikkeuksellisen kylmää, samaan aikaan arktisilla alueilla on ollut poikkeuksellisen lämmintä. Grönlannissa on paistateltu jopa noin 20 astetta normaalia lämpimämmissä oloissa.

Viime talvesta voidaan puolestaan muistaa se, kuinka samaan aikaan kun Suomessa riitti lunta vaikka ulkomaille vietäväksi, Kanadan Vancouverissa talviolympialaisten kisajärjestäjät olivat pulassa lumen vähyyden vuoksi. Kyllä sielläkin satoi, mutta vettä, koska oli niin lämmintä. Keskimäärin viimekin talvi oli koko maapallolla tavanomaista lämpimämpi.

KUVA 4. Tammikuun 2010 lämpötilamuutos eri puolilla maailmaa verrattuna pitkän ajan keskiarvoon (1971-2000). Vaikka Euroopassa oli kylmää, keskimäärin maapallo oli tavanomaista lämpimämpi. Tänä talvena tilanne on ollut pitkälti samankaltainen. (NOAA, 2010)

Jäähyväiset lumelle

Maapallon lämpenemiseen liittyy tietenkin paljon vakavampiakin uhkakuvia, mutta yksi suurista suruistani ilmastonmuutoksen edetessä on ollut – ja on – se, että menetämme lumiset talvemme. Tällöin talvista tulee masentavan synkkiä, sillä auringon paistehan ei maapallon lämmetessä sentään lisäänny. Sen sijaan menetämme lumen tuoman valkeuden, joka tehokkaasti helpottaa muuten pimeinä talvikuukausina. Tulevaisuuden talvet ovat pimeitä – ja vesisateisia.

Tätä uhkuvaa eivät muuta edes pari nyt koettua huippulumista talvea. Vastaavanlaisia lumitalvia saatetaan saada vielä joitakin lisää, mutta ennen pitkää Pohjolammekin lämpenee niin paljon, että vedet tulevat pysyvästi sateina ja jäämme vaille lunta.

Kehotankin, että nyt lumesta kannattaa nauttia täysin rinnoin, kun sitä vielä riittää. Nyt kokemamme ilmastollisen oikun myötä olemme saaneet mahdollisuuden aivan kuin jättää kiihkeät jäähyväiset iäksi luotamme poistuvalle rakkaallemme.

Terveisin San Franciscosta

Entä mitä teen parhaillaan San Franciscossa? Mitäpä muutakaan kuin olen seuraamassa maailman suurinta tiedekonferenssia, American Geophysical Unionin (AGU) syyskokousta. Täällä sanotaan olevan noin 20 000 tutkijaa ja ohjelma pursuaa ilmakehätieteitä, globaalimuutostutkimusta, planetaarisia tieteitä, paleoklimatologiaa, merentutkimusta ja vaikka mitä muita maapallotieteitä. Pelkästään tämän maanantaipäivän ohjelma on 52-sivuinen tabloidikokoinen lehti.

Mutta AGUn kokouksesta lisää huomenna. Pyrin tällä viikolla kirjoittamaan kokouksen annista uuden jutun joka päivä.

Pasi Toiviainen