Himasen ja Castellsin ekologinen puhallus – rahat takaisin?

Tämä artikkeli on julkaistu alun perin 12.11.2013 YLE Tieteen sivuilla.

Tutkijat Manuel Castells ja Pekka Himanen väittävät kohukirjassaan kehittäneensä maailman taloudelle ekologisesti kestävän kasvun mallin. Todellisuudessa heidän ”mallinsa” – jos sellaista ylipäänsä voi sanoa olevan – ei pohdi ekologista kestävyyttä edes alkeellisella tasolla. Osaa tutkimukselle myönnetystä 700 000 euron rahoituksesta on vaadittava takaisin.

Tämän blogitutkimukseni rakenne on – Castellsin ja Himasen innoittamana – seuraavankaltainen: johdantoa seuraa teoriaosa, jonka jälkeen kattavien empiiristen havaintojen jälkeen päädytään johtopäätöksiin. Käyttämissäni sitaateissa esiintyvät kursivoinnit ovat minun tekemiäni.

Johdanto: Tavoitteena ekologisesti kestävän kasvun kehitysmalli

Luin eilen sosiologian professori Manuel Castellsin ja filosofi Pekka Himasen 383-sivuisen kirjan Kestävän kasvun malli – Globaali näkökulma. Erityisesti minua kiinnosti teoksen ekologinen anti, sillä kirjailijat lupailivat luoneensa uudenlaisen, ekologisesti kestävän talouskasvun mallin.

Heti johdantonsa aluksi Castells ja Himanen kertovat, että heidän tarkastelunsa ”ydinkysymyksenä on … informationaalisen ja inhimillisen kehityksen välinen ekologisesti kestävä suhde”. Vastaavasti, heidän työnsä lopulliseksi tavoitteeksi määrittyy ”kehitysmalli, joka yhdistää informationaalisen ja inhimillisen kehityksen ekologisesti kestävällä tavalla”. (s. 15, 17)

Tarkastelen seuraavassa kuinka hanke onnistui.

Ekologisen teorian alennusmyynti

Johdannon jälkeen seuraa tutkimuksen Teoreettinen kehys. Siinä ekologista viitekehystä analysoidaan näin: ”Koska inhimilliseen kehitykseen kuuluu nykyaikana ekologinen kestävyys, ympäristöpoliittisten ohjelmien heikkous johtaa ympäristön tilan huononemiseen.” (s. 34)

Toisin sanoen ympäristöpoliittisten ohjelmien heikkous johtaa ympäristön tilan huononemiseen siksi, että ekologinen kestävyys kuuluu nykyään inhimilliseen kehitykseen!

Ovatko kirjoittajat miettineet yhtään mitä näppäimistöstään suoltavat? Eihän tuollainen mitään tarkoittamaton liirumlaarumi menisi läpi edes opiskelijatyössä.

Joka tapauksessa, jo samassa kappaleessa kirjoittajat tarjoavat tähän havaitsemaansa maailman ympäristöongelmaan ratkaisun: ”Kun … informationaalisen kehityksen ja kestävyyden välille luodaan suora yhdysside, aukeaa uusia markkinoita ympäristöystävälliseen tuotantoon, muun muassa kaikista perinteisimmällä alalla eli maataloudessa, kun tietopohjainen, korkean jalostusarvon luomutuotanto tukee tasapainoista talouskasvua.” (s. 34)

Ongelma hoidettu. Tosin aika helppoheikkimäisesti. Kerrottakoon, että kyseinen heitto luomutuotannosta keskeisenä ratkaisuna tipahtaa tekstiin taivaasta. Se on ainoa kerta, kun koko raportissa puhutaan luomusta. Sitä ei perustella millään. Sitä ei taustoiteta mitenkään. Samaa pätee kaikkeen muuhunkin kirjan ekosisältöön. Jota ei de facto ole.

Edellä mainitun lisäksi kirjan teoriaosuus tarjoaa ekologisesta kestävyydestä vain tällaisen taivastelun:

“Voimme hyvin olla lähestymässä itsetuhoa, kun tavoittelemme yksiulotteisesti materiaalisen vaurauden lisäämistä ja sen seurauksena sotilaallista ja tiedollista valtaa samalla kun tuhoamme olemassaolomme ekologisia ja sosiaalisia perusteita. Toivomme, että kehityksen mekanismien ja vaihtoehtojen ymmärtäminen voi helpottaa sen ei-toivottujen seurausten hallintaa niin kauan kuin meillä vielä on aikaa niiden korjaamiseen.” (s. 25)

Mitään edes konkretiaan viittaavaakaan tutkimushankkeen loppuraportti ei kuitenkaan sano sen paremmin itsetuhon asteesta kuin mekanismeistakaan. Eikä luonnollisesti siitäkään, kuinka paljon meillä mahtaa aikaa ”ei-toivottujen seurausten” korjaamiseen olla.

Suomen ekologisesti kestävä kehitysmalli

Mutta, annetaan tutkijoille vielä mahdollisuus. Kenties asiaan päästään paremmin kirjan kuudessa tapaustutkimuksessa.

Himanen ottaakin kirjoittamassaan Suomea koskevassa luvussa lupaavan asenteen. Hän painottaa, että perinteisten yhteiskunnallisten haasteiden lisäksi heidän uuteen malliinsa ”yhdistyy vielä kaikkein perustavimmanlaatuinen kestävyyden haaste, nimittäin koko teollisen talouden ja hyvinvointivaltion välisen liiton ekologinen kestävyys.” (s. 90)

Sitten hän analysoi tämän haasteen näpäkästi: ”Ekologisen kestävyyden rajojen ylittäminen merkitsisi yhä niukkenevia aineellisia resursseja.” Ja koska analyysi on näin näpäkkä, saadaan ongelman ratkaisukin – taas – jo heti samassa kappaleessa: ”Uudessa kestävässä hyvinvointiyhteiskunnassa tarvitaan panostuksia siis myös aineettomaan henkisen hyvinvoinnin tasoon, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.” (s. 90)

Noin. Ongelma määritelty. Ja ratkaistu. Oikeastaan jo toistamiseen.

Suomen ekologinen talous – käytännön johtopäätöksiä

Entä mitä kirjoittajien kaipaama uudenlainen aineeton kestävä talous sitten Suomelle tarkoittaa? Vastaus tähän löytyy kirjan lopusta, Himasen kirjoittamasta luvusta Informaatioajan ekologinen talous:

“Suomi on vaarassa menettää sen aiemmin poikkeuksellisen vahvan informationaalisen kehityksen, jota symboloi Nokian menestystarina. Suomen on onnistuttava merkittävästi uudistamaan ja laajentamaan informationaalista kehitystä. Silloin erityinen ‘Suomen malli’ eli hyvän kehä kestävän talouden ja hyvinvoinnin välillä voi jatkua ekologisesti kestävällä tavalla”. (s. 334)

Himasen ”analyysin” mukaan Suomi on siis itse asiassa jo ollut ekologisesti kestävällä polulla pidempäänkin, ja tämän kehityksen lippulaivana toimi Nokia. Nyt siis tarvitaan jokin vastaava informationaalisen alan kansainvälinen menestys tilalle.

Mallia haetaankin Kaliforniasta: ”Piilaaksolle ominaista on vahva yrittäjähenkisyys. Sitä tukevat luovuuden kulttuuri sekä riskirahoituksen, markkinoinnin jne. kaltaiset rakenteet, jotka auttavat muuntamaan idealuovuuden nopeasti globaaliksi kasvubisnekseksi.” (s. 334)

Tätä kautta ekologisesti kestävälle taloudelle onnistutaan – vihdoin – saamaan yksi konkreettinen kriteerikin: ”Onnistumisen kriteerinä olisi se, kuinka monta uutta onnistunutta rahastotoimijaa on saatu aikaan.” (s. 337)

Hip hei.

Kasvava yksimielisyys sinisellä planeetalla

Koska olen niin reilu kaveri, annan Castellsin ja Himasen tutkijaryhmälle vielä kolmannenkin sauman. Katsotaan saako ekologisen kestävyyden ulottuvuuteen mitään lisävalaistusta niistä luvuista, joissa näkyy muiden ryhmän jäsenten kädenjälki.

Eurooppalaista hyvinvaltiota koskevassa tapaustutkimuksessa kolmantena kirjoittajana on ollut informaatiotieteiden professori Isidora Chacón. Tästä osiosta löytyy jopa erityinen luku nimeltä Ekologinen kestävyys. Se alkaa näin:

”Kasvava yksimielisyys vallitsee siitä, että aikamme hyvinvointivaltioon kuuluu myös ympäristöpolitiikka. Inhimillinen kehitys on moniulotteista: se käsittää kaikki ihmisen toiminnan alat ja sosiaaliset tarpeet.” (s. 134)

Anteeksi, mutta tämä voisi olla ote jostain 70-lukulaisesta koulukirjasta. Eikä edes kovin hyvästä sellaisesta. Samoin se miten samainen, luvun ensimmäinen kappale jatkuu:

”Vesi joka on elämän lähde, ilma jota hengitämme ja ympäristö jossa elämme ovat inhimillisen kehityksen elintärkeitä osia. Siksi ne kuuluvat hyvinvointiyhteiskunnan toiminta-alueeseen, kun hyvinvointi ymmärretään kokonaisvaltaisesti.”

Ja vielä:

”modernin hyvinvointivaltion on varmistettava sukupolvien välinen solidaarisuus luonnonsuojelussa ja luonnonympäristön uudistumisessa. Se edellyttää aktiivista ympäristönsuojelupolitiikkaa, joka auttaa lastenlastemme lastenlapsia hoitamaan elinkelpoisuuteen liittyviä kysymyksiä tässä ainoassa kodissamme, sinisellä planeetallamme.”

Muuta mainittavaa tämä vain runsaan sivun mittainen (!) luku, Ekologinen kestävyys, ei sitten tarjonnutkaan.

Kansainvälistä huippututkimusta, jolla määritellään ekologisesti kestävän kasvun malli?

Lopputuloksena arvokkuusindeksi eli Dignity index

Jonkinlaisena uurastuksensa huipentumana tutkijat tarjoavat maailman maiden käyttöön kehittämänsä uuden ekologisesti kestävän kehityksen mittarin, ”arvokkuusindeksin”. Sen luvataan mittaavan edistystä kolmessa ulottuvuudessa, jotka ovat informationaalinen, inhimillinen ja kulttuurinen kehitys. Näiden pohjalta voidaan sitten laskea yleinen arvokkuusindeksi mittaamaan “minkä tahansa maan kestävää kehitystä eli ’arvokkaan elämän’ kestävien edellytysten toteutumista”. (s. 304)

Se, miten ja miltä pohjalta indeksiin valitut suureet on valittu, ja miten ne kuvaavat ekologisesti kestävälle kehitykselle määriteltyjä kriteereitä, jää kylläkin selittämättä. Tämä johtunee paljolti siitä, että edes ekologista kestävyyttä ei saatu koko teoksessa mitenkään määriteltyä. Saati tälle kriteereitä.

Nyt lopputulos on sattumanvarainen kokoelma erilaisia mittareita aina maassa toimivien yritysten vastaanottamista rojalteista maan bruttokansantuotteeseen ja sukupuolisesta terveystasa-arvosta startup-yritysten määrään.

Erityisen kummallista luodussa mittaristossa on, että kaiken ekologisesta kestävyydestä kohkaamisen jälkeen tämä perustavimmanlaatuinen ulottuvuus on redusoitu yhteen vanhaan ja tuttuun mittariin: ekologiseen jalanjälkeen. Lisäksi, tutkijoiden matematiikan mukaan, ekologisen jalanjäljen painoarvo on 1/9 kulttuurisesta kehityksestä ja 1/27 koko kestävästä kehityksestä – jonka siis kuitenkin tulisi määritelmällisesti olla myös ekologisesti kestävää.

No, takaporttinaan kirjoittajat toteavatkin, että ”Dignity-indeksin muotoilu on luonnollisesti … tarkoitettu luonteeltaan vasta alustavaksi”. (s. 305)

Arvioni johtopäätökset – rahat vai arvokkuus?

Kun vuosi sitten, marraskuussa 2012, julkaistiin kyseisen tutkimushankkeen väliraportti Sininen kirja, käynnistyi mittava keskustelu, paitsi hankkeen rahoituksen oudoista piirteistä, myös itse tutkimuksen laadusta. Tuolloin tutkimusryhmän vetäjät Himanen ja Castells lupasivat työnsä edustavan huipputason kansainvälistä tutkimusta. Syytä olikin, sillä sen 700 000 euron budjettia pidettiin yleisesti suomalaisittain hulppeana. Esimerkiksi valtiopolitiikan professori Jan Sundberg luonnehti hanketta ”pöyristyttävän kalliiksi”.

Tuossa vaiheessa kuitenkin todettiin, että lopullinen selvyys siihen vastaako hanke luvattua, saadaan loppuraportin – eli nyt käsillä olevan kirjan – ilmestyttyä. Vastaavasti hankkeen rahoittajien taholta kommentoitiin, että vasta sitten voidaan arvioida täyttyvätkö hankkeelle asetetut tieteelliset vaatimukset. Ilmaan jäi mahdollisuus, että jos ehdot eivät täyty, osa rahoituksesta voitaisiin – tai pitäisi – perua.

Joten, miten hanke onnistui?

Ainakin minun journalistis-empiiristen havaintojeni perusteella Castells ja Himanen ryhmineen eivät onnistuneet tehtävässään millään mittareilla mitattuna. He eivät pystyneet uskottavasti luomaan lupaamaansa kehitysmallia, ”joka yhdistää informationaalisen ja inhimillisen kehityksen ekologisesti kestävällä tavalla”. Mielestäni he eivät päässeet tehtävässään kunnolla edes alkuun.

He pohtivat ja kirjoittavat kyllä paljon kaikenlaista – osin mielenkiintoistakin – asiaa, mutta aiheensa ytimeen heidän teoksensa ei pääse. He ovat yrittäneet haukata aivan liian ison palan, jonka pureskeluun heidän kompetenssinsa ei yksinkertaisesti riitä.

Niinpä minulla olisi muutama kysymys hankkeen rahoittaneille Sitralle, Tekesille ja Suomen Akatemialle:
1. Täyttääkö filosofi Himasen johtama tulevaisuushanke sen rahoitukselle asetetut tieteelliset vaatimukset?
2. Jos ei täytä, tuleeko osa rahoituksesta perua?
3. Jos ei tule perua, millä perusteella?
4. Jos perusteena olisi vaikka se, että hanke on kuitenkin tuottanut arvokkaan vision Suomen tulevaisuuden kestävästä suunnasta, tyydymmekö siis visioon, joka on vailla pohjaa?

Ja olisi minulla yksi kysymys myös Pekka Himaselle:
1. Onko oikein, jos tyhjänpäiväisen lööperin esittämisestä huippututkimuksena pääsee kuin koira veräjästä?

Miten kirjassa sanottiinkaan: “Etiikka ei ole pelkkiä sanoja. Etiikka on tekoja.” (s. 287)

– PT

Tämä artikkeli on julkaistu alun perin 12.11.2013 YLE Tieteen sivuilla.

One thought on “Himasen ja Castellsin ekologinen puhallus – rahat takaisin?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s